Mia Nygård Positiikkaa

Kiinteistöstrategiasta ratkaisuja sisäilmaongelmiin Helsingissä

Investointien vaihtoehtoiset rahoitusmallit tulisi ottaa käyttöön Helsingissä mahdollisena ratkaisuna nopeasti kasvavien päiväkotipaikkojen lisätarpeeseen ja sisäilmaongelmaisten koulujen korvausrakentamiseen. 

 

Helsinki ja sen asuinalueet kasvavat kovaa vauhtia. Vuosittain yhä useampi helsinkiläinen lapsi tai nuori aloittaa polkunsa uudessa päiväkodissa tai koulussa.

 

Helsingin asuntoalueilla ongelmana ovat päiväkotipaikkojen riittävyys, ja toisaalla käyttöiän päässä olevat päiväkoti- ja koulurakennukset, joissa kärsitään sisäilmaongelmista. Rakennusten väistötilat eivät aina sijaitse vanhojen tilojen läheisyydessä. Liikkuminen oman päiväkoti- ja koulualueen ulkopuolelle tuo monelle helsinkiläisperheelle päivittäin haasteita arjen sujuvuuteen.

 

Helsinki on perinteisesti hankkinut rakennukset omaan taseeseensa tai vuokrannut valmiit tilat ulkopuolisilta. Päiväkoti- ja koulurakennukset ovat sikäli haasteellisia että lapsia ei voi sijoittaa - edes väistön ajaksi - mihin tahansa rakennukseen. Päiväkodit ja koulut edustavat erityisrakentamista, joissa tulee huomioida monin eri tavoin lasten turvallinen ja virikkeellinen oppimisympäristö.

 

Markkinoilla on tarjolla kunnille useita muitakin rahoitusmalleja kuin suora taseomistus. Tällaisia investointien vaihtoehtoisia rahoitusmalleja ovat esimerkiksi kiinteistöleasing ja erilaiset elinkaarimallit. Malleja yhdistää se, että ne ovat taseen ulkopuolisia eriä jotka jakautuvat tasaisesti käyttötalouden kulueriksi käyttöaikanaan. Vaikka kaupunki ei itse omista rakennuksia, ne on rakennettu varta vasten kaupungin tarpeita varten. Koska rahoitus hoidetaan taseen ulkopuolisena eränä, rakennustahti ei ole sidottu kaupungin investointikehykseen.

 

Kaupunkistrategian mukainen kiinteistöstrategia on parhaillaan valmistelussa. Odotan kovasti kiinteistöstrategian tuovan meille päätettäväksi sellaisten vaihtoehtoisia rahoitusmallien käyttöönoton, joiden avulla voidaan nopeuttaa uusien päiväkotien, koulujen tai senioritalojen rakentamista eri puolille Helsinkiä. 

 

Tavoitteena on sujuvampi ja terveempi arki asukkaillemme. 

#helvaltuusto

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset